KÖYHÄT TAI RIKKAAT RITARIT

Jaakko Raholan mukaan Köyhät ritarit (The Poor Knights) oli Edvard III:n vuonna 1349 perustama veljeskunta, johon kuuluivat Windsorin linnan asunnoissa asuvat, eläkkeellä olevat sotilaat. Demokratian tulon myötä Euroopan aateliset menettivät valtansa ja rahansa. He halusivat silti säilyttää entisen elämäntapansa ja syödä jälkiruokaa, vaikka siihen ei olisi ollutkaan varaa. Edullinen jälkiruoka oli paistettu kuivahtanut leipä. Keski-aikaisessa ohjeessa mausteena on käytetty madeiraa tai sherryä, kanelia ja sitruunankuorta, jotka kaikki olivat tuolloin kalliita mausteita (lähde: Wikipedia).

Köyhät ritarit ovat varmasti monelle tuttu jälkiruoka lapsuudesta. Kuivahtanut vaalea leipä tai pullapitko pilkottiin ja viipaleet kastettiin maidossa ja paistettiin pannulla rapeaksi. Lisukkeeksi sai mitä kaapista löytyi.

Toiset puhuvat rikkaista ritareista, jos pullan päällä käytetään kermavaahtoa ja köyhissä ritareissa ei puolestaan ole kermavaahtoa. Niin tai näin, on nämä silti kivan nopea herkku niihin hetkiin, kun kaapista ei löydy oikein mitään – paitsi ehkä juuri sitä kuivahtanutta pullaa.

KÖYHÄT TAI RIKKAAT RITARIT

  • pullaviipaleita (mieluiten edellisen päivän)
  • maitoa
  • voita tai margariinia
  • hilloa
  • kermavaahtoa
  • tuoreita marjoja

Kasta pullaviipaleet maidossa ja paista ne pannulla rasvassa molemmin puolin, niin että saavat väriä. Nosta lautaselle ja tarjoile esim. hillon ja kermavaahdon kanssa tai vain kanelin ja sokerin kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *