Tonnikala-feta-tomaattipiirakka

tiistai 23. lokakuuta 2018
Blogissani on näkynyt viime aikoina paljon suolaisia piirakoita. Piirakat vaan toimivat päivänä kuin päivänä ja täytevaihtoehtoja on lukuisia. Tonnikalaa en juurikaan syö, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla tehdä siitä täytteen piirakkaan. Laitoin piirakkaan kalan lisäksi makoisaa mustaleima emmental -juustoraastetta, fetaa ja tomaatteja. Tonnikala yllätti positiivisesti ja tästähän tuli oikein hyvää.

Koristelin vielä piirakan tuoreella basilikalla ja ranskankermalla. Tykkään käyttää tuoreita yrttejä ruoanlaitossa ja ruoan viimeistelyssä. Varsinkin näin harmaana ja sateisena syyspäivänä tuoreet vihreät yrtit vievät takaisin kesän aurinkoon ja lämpöön. Tosin viime kesä oli niin kuuma ja aurinkoinen, että sillä aurinkoannoksella pärjää pitkälle talveen. Viileät illat ja kynttilät ovat enemmän kuin tervetulleita!


TONNIKALA-FETA-TOMAATTIPIIRAKKA

Pohja

  • 130 g voita
  • ½ prk (125 g) maitorahkaa (2,3%)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,25 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 tl suolaa

Täyte

  • 2 prk (300 g) tonnikalaa öljyssä (Abba)
  • 150 g fetajuustoa
  • kirsikkatomaatteja

Muna-kermaseos

  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 kananmunaa
  • ½ prk (125 g) maitorahkaa (2,3%)
  • kourallinen mustaleima emmental -juustoraastetta
  • pizzamaustetta
  • sipulijauhetta
  • valkosipulijauhetta
  • suolaa, pippuria

Päälle

  • tuoretta basilikaa
  • ranskankermaa

Sekoita pohjan kuivat aineet sekaisin ja lisää maitorahka ja pehmeä voi. Sekoita ainekset hyvin sekaisin ja painele taikina voidellun piirakkavuoan (käytin 28 cm kokoista irtopohjavuokaa) pohjalle ja reunoille. Ripottele pohjan päälle valutettu tonnikala.

Valmista kerma-munaseos sekoittamalla ainekset keskenään. Kaada seos tasaisesti tonnikalan päälle piirakkavuokaan. Ripottele päälle paloiteltu feta ja kirsikkatomaatteja. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 225 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes pinta ja reunat ovat saaneet hyvin väriä. Voit paiston loppua kohden alentaa uunin lämpöä 200 asteeseen alalämmölle, jotta pohja kypsyy myös varmasti.

Koristele jäähtynyt piirakka halutessasi tuoreella basilikalla ja ranskankermalla.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista! Thank you for commenting. :)